Uutisarkisto

2020

Jouluruuat kotiin sekä jouluateria Cafe & Catering Vilhelmistä
Keski-Suomen reservipiirien yhteistyökumppani Cafe & Catering Vilhelm tarjoaa jouluruokia kotiin vietäväksi sekä joululounasta 15.12. – 18.12.

Kunniakäynnit ja seppeleenlaskut sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä
Seppeleet laskettiin tänä vuonna maskit kasvoilla.

Ylennykset reservissä itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 Keski-Suomessa
Katso tästä ylennettyjen nimet.

Reserviläisten ylentämis- ja palkitsemistilaisuus Jyväskylän Paviljongissa on peruttu

Peruttu: Talvisodan muistokilpailu Keuruulla 29.11.2020
Kilpailun järjestäjät ovat päättäneet perua talvisodan muistokilpailun koronatilanteen vuoksi.

Tammisunnuntain Killalta kirjalahjoitus lukioille
Tapio Paappasen teoksen ”Suomen kohtalonhetkiä 1917–1945” 2. uudistettu 300-sivuinen painos julkistettiin 4.11.2020 Jyväskylässä.

Tikkakoskella annettiin kenttäkeitinkoulutusta
Perehdytyspäivä järjestettiin 21. elokuuta. Viisi innokasta muonittajaa sai koulutuksen myötä luvan jatkossa käyttää uusia ”soppatykkejä”.

Maailman kaunein maa -konsertti Äänekoskella on siirretty lauantaille 5.12.
Maailman kaunein maa -konsertti järjestetään lauantaina 5.12.2020 klo 16 Ääneseudun kaupungintalon valtuustosalissa.

Kilpailukutsu: Perinnepistoolikilpailu Paukkulassa 2.9.2020
Äänekosken reservijärjestöt järjestävät perinnepistoolikilpailun Paukkulan ampumaradalla Uuraisilla keskiviikkona 2.9.2020 klo 17.30.

Kilpailukutsu: Keski-Suomen Reservipiirien mestaruuskilpailut 50 m kiväärilajeissa 5.9.2020
Kilpailut järjestetään lauantaina 5.9.2020 Rajamäen ampumaradalla Laukaassa.

Kilpailukutsu: K-S reservipiirien pistoolilajien mestaruuskilpailut 30.8.2020 Luhangassa
Luhangan ampujat ry järjestää Keski-Suomen reservipiirien pistoolilajien mestaruuskilpailut Luhangan ampumaradalla sunnuntaina 30.8.2020.

Kilpailukutsu: K-S reservipiirien ampumajuoksun mestaruuskilpailut 30.8.2020
Keski-Suomen reservipiirien ampumajuoksun mestaruuskilpailut pidetään 30.8.2020 Kuikassa.

Kilpailukutsu: Reserviläisurheiluliiton frisbeegolfin mestaruuskilpailut 5.9.2020 Kangasniemellä
Kilpailu on peruttu vähäisen osallistujamäärän takia.

Kesäyön marssi marssitaan jälleen myös Jyväskylässä
Tänä vuonna marssi järjestetään jo neljännen kerran myös Jyväskylässä lauantaina 15.8.2020.

Kilpailukutsu: Reservin ampumamestaruuskilpailut Hollolassa ja Kouvolassa 21.–23.8.2020
Reservin ampumamestaruuskilpailut 2020 järjestetään Hälvälän ampumaradalla Hollolassa sekä Tyrrin ampumakeskuksessa Kouvolassa 21.–23.8.2020.

Kilpailukutsu: reserviläisammunnan piirinmestaruuskilpailut 15.8. Keuruulla
Reserviläisammunnan Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 15.8. Keuruulla.

Ylennykset reservissä puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.2020 Keski-Suomessa
Katso tästä ylennettyjen nimet.

Kokouskutsu: Keski-Suomen reserviläis- ja reserviupseeripiirin kevätkokoukset 17.6.2020
Kokoukset järjestetään Jyväskylässä Hotelli Versossa (ent. Jyväshovi).

Karjalan retki siirtyy vuodella
Tulevalle elokuulle suunniteltu reservipiirien retki Laatokan Karjalaan siirtyy vuodella eteenpäin.

Kilpailukutsu: K-S reservipiirien mestaruuskilpailut perinnepistoolilla 10.6.2020
Perinnepistoolin mestaruuskilpailut järjestetään keskiviikkona 10.6. Jouhtisvuoren ampumaradalla Konnevedellä klo 17.30.

Kaatuneitten muistopäivää vietettiin seppeleenlaskujen merkeissä
Katso kuvat seppeleenlaskuista Korpilahdelta ja Muuramesta.

Kilpailukutsu: K-S reservipiirien pistooliampumajuoksun mestaruuskilpailut
Kilpailut järjestetään Paukkulan ampumaradalla Uuraisilla tiistaina 18.8. klo 18.00

Keski-Suomen maanpuolustusjuhla Joutsassa siirtyy vuodella eteenpäin
Myös reserviläisten ylentämis- ja palkitsemistilaisuus 4.6. on peruttu.

MPK:n koulutustoiminta on keskeytyksissä heinäkuun loppuun saakka
Verkkokoulutusta jatketaan ja kehitetään keskeytyksen aikana. Artikkelissa myös toimintaohjeet kurssien johtajille.

Elokuun SRA SM-kilpailut Niinisalossa perutaan
Lue Resul:n tiedote aiheesta

Historioitsija Teemu Keskisarja: Talvisota oli johtaa kansanmurhaan
Teemu Keskisarja kävi tammikuussa Jämsän Hallissa puhumassa talvisodasta.

Vapepa – valmius auttaa myös poikkeustilanteissa
Lue tästä Vapepan avoin kirje.

RUK:n 100-vuotisjuhlaa vietetään kesäkuussa 2021
Koronavirustilanteen vuoksi RUK:n 100-vuotispääjuhla siirtyy ensi vuoteen.


 

 

Piiritason kokoukset on peruttu tältä keväältä

Kesäkuun Viron matka on peruttu

Viroon kesäkuussa kohdistuva historiallinen retki on peruttu koronaviruksen vuoksi.

Reserviläisurheiluliiton kilpailut ja tilaisuudet on peruttu toukokuun loppuun saakka

Katso lisätietoja tästä. Myös On the Road -kiertue on peruttu huhti- ja toukokuun tapahtumien osalta.

Kevätkokoukset 24.3.2020 on peruttu

Perusteena perumiselle on koronaviruksen aiheuttaman epidemian hidastamistoimet. Uudesta ajankohdasta ilmoitetaan noin kuukauden sisällä. Arvio tässä vaiheessa on, että kokoukset voitaisiin pitää huhti-toukokuun vaihteessa.


 

 

Talvisodan päättymisen vuosipäivää vietettiin laskemalla seppeleitä

Talvisotaseminaari ja Viitasaaren muistojuhla peruttiin virustartuntavaaran vuoksi, mutta ulkoilmatilaisuudet pidettiin normaalisti.

Kenraali Cupin / J-P Pysti Cupin 2. osakilpailu ammuttiin 7.3.

Kauden toinen osakilpailu saatiin pitää hyvässä säässä. Lue kilpailuselostus ja katso tulokset.

Eloretki suuntautuu Laatokan Karjalaan – kiinnostavia kohteita luvassa

Reservipiirien veteraani- ja perinnetoimikunta järjestää elokuun viimeisenä viikonloppuna matkan Laatokan Karjalaan. Kohteina ovat mm. Sortavala, Kolatselkä, U-asema Nietjärvellä sekä Huuhanmäen kasarmit.

Selvitys Keski-Suomen maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen lipuista

Keski-Suomen reservipiirit ovat päättäneet tehdä selvityksen maakunnan alueella toimivien maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen lipuista. Yhdistyksiä pyydetään vastaamaan tähän liittyvään kyselyyn.

Tammisunnuntain kansalaisjuhla Jyväskylässä 26.1.2020

Tammisunnuntain kansalaisjuhlaa vietettiin Jyväskylän normaalikoululla sunnuntaina 26.1.2020. Lue juhlapuhujan, suurlähettiläs René Nybergin puhe.

Viitasaarella järjestetään luokkakokeet sotilaskiväärillä

Tapahtuma on peruttu.

Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n piirikirje 1/2020

Piirikirjeessä ajankohtaista asiaa mm. reserviläispiirin ja yhdistysten verkkosivu-uudistuksesta.

Kenraali Cupin & J-P Pysti Cupin 1. osakilpailu ammuttiin Viitasaarella

Tiukka kilpailu päästiin ampumaan hyvässä talvisäässä.

Pistooliampumakilpailut Uuraisten Paukkulan radalla huhtikuusta syyskuuhun

Katso Paukkulan kilpailukalenteri tästä

Tammisunnuntain muistojuhlaa vietettiin Jyväskylässä

Katso kuvat seppeleenlaskusta Jyväskylän Vanhalla hautausmaalla.

Talvisotaseminaarissa 13.3. muistetaan veteraanisukupolven työtä isänmaan hyväksi

Omista kokemuksistaan on puhumassa talvisodan veteraani Martti Mäkinen.

Kilpailukutsu: K-S reservipiirien ampumahiihdon ja pistooliampumahiihdon mestaruuskilpailut

Kilpailut pidetään Kuikassa Rajalan ampumahiihtoradalla 8.2. – 9.2.

Pystykorvat paukkuivat aseveljen muistolle Viitasaarella

Reservin vääpeli Paavo Kautiaisen (1943 – 2019) muistoa kunnioittava sotilaskiväärikilpailu pidettiin Ilmolahden ampumaradalla lauantaina 11.1.

Talvisodan muistopäivällinen jääkärihengessä

Perjantaina 28.2. järjestettävän päivällisen esikuvana on JP 1:n esikunnan 11.3.1940 Nietjärvellä pataljoonan vuosipäivänä järjestetty päivällinen.

Talvisodan ensimmäinen hyökkäysvoitto Ägläjärvellä jouluna 80 vuotta sitten

Tolvajärven – Ägläjärven taistelu oli talvisodan ensimmäinen ja suurin hyökkäysvoitto.

———————————————————————————————————————————————————————————————————————

2019

Kimmo Sorkon Mainilan miehet -kirja julkaistiin Jämsässä

Kimmo Sorkon mittava teos Mainilan miehet julkaistiin lauantaina 7.12.2019 Jämsässä.

Pro Patria -muistotaulu Korpilahden yhtenäiskoululle

Lakkautetun Sarvenperän kyläkoulun Pro Patria paljastettiin uudelleen itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2019 Korpilahden yhtenäiskoululla.

Talvisodan 80-vuotismuistokilpailu kisattiin Keuruulla talvisissa olosuhteissa

Keski-Suomen Reservipiirien ampumatoimikunta järjesti muistokilpailun Talvisodan 80 v syttymispäivänä 30.11.2019 Keuruun ampumaurheilukeskuksessa.

Keuruun entisen varuskunta-alueen tiloja aletaan kunnostaa – tule kuuntelemaan infotilaisuutta 28.11.

Viikinlahti Campus Oy kertoo torstaina 28.11. Keuruun Sotkun ravintolassa järjestettävässä tilaisuudessa suunnitelmistaan kunnostaa entisen varuskunta-alueen tiloja.

Talvisota-ilta Viitasaarella torstaina 28.11. klo 18:00

Ohjelmassa Tapio Paappasen luento, Talvisota-dokumentti ja keskustelua.

Kilpailukutsu: perinnekiväärikilpailu talvisodan 80 v-alkamispäivänä

Keski-Suomen Reservipiirien Ampumatoimikunta järjestää talvisodan 80 v-alkamispäivän kunniaksi perinneasekilpailun Keuruun ampumaurheilukeskuksessa 30.11.2019 klo 9:00 alkaen.

Jyväskylän maanpuolustusillassa kuullaan asiaa informaatiovaikuttamisesta ja kyberturvallisuudesta

Keski-Suomen aluetoimisto järjestää keskiviikkona 30.10. Mattilannniemen Agorassa maanpuolustusillan, jossa mm. kuullaan lehtori Panu Moilasen luento.

”Hiljaiset hongat Äyräpään harjulla”

Tapio Paappasen uusi kirja ”Suomen kohtalonhetkiä 1917 – 1945” julkaistiin 12.10. Jämsänkoskella.

Seminaari Suomen tiedusteluhistoriasta Jyväskylässä 16.11.2019

Seminaarin järjestää Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Mattilannniemen Agorassa, Martti Ahtisaari -salissa.

Tervetuloa tutustumaan suomenhevosiin Petäjävedelle!

Petäjäveden reserviupseerit ry järjestää keskiviikkona 25.9. klo 17 – 20 tapahtuman, jonka aiheena on suomenhevonen sodassa.

Syksyn sotahistoriamatkalla tutustuttiin Karjalan kannaksen taistelupaikkoihin

Keski-Suomen reservipiirien matka tehtiin kesän 1944 taistelupaikoille 6.–8.9. Katso kuvat matkalta!

Jämsän asenäyttelyn teemana kaliiperi .22

Keski-Suomen Asehistoriallinen Seura järjestää syyskuun viimeisenä viikonloppuna kolmannen yleisölle avoimen näyttelyn Jämsän Ahjosalissa.

Kilpailukutsu: Reserviläisurheiluliiton maastokilpailu Kangasniemellä 19.10.2019

Kangasniemen Reserviläiset ry ja Kangasniemen Kalske järjestävät RESUL:n maastokilpailut Kangasniemen ampumahiihtokeskuksessa lauantaina 19.10.2019.

Kilpailukutsu: Keski-Suomen Reservipiirien ampumajuoksun mestaruuskilpailut 7.9. Kuikassa

Keski-Suomen Reservipiirien ampumajuoksun mestaruuskilpailut järjestetään lauantaina 7.9. Rajalan ampumaradalla Kuikassa klo 12.00.

Kilpailukutsu: Keski-Suomen Reservipiirien ampumamestaruuskilpailut 50 m kiväärilajeissa lauantaina 7.9.2019

Kilpailu pidetään Rajamäen ampumaradalla Laukaassa klo 10 alkaen. Samassa yhteydessä ammutaan myös pienoiskiväärin sarjakilpailu JKL-III. Katso kilpailukutsu.

Kilpailukutsu: Keski-Suomen Reservipiirien ampumamestaruuskilpailut pistoolilla lauantaina 31.8.2019 KSA:n ampumaradalla

Reservipiirien pistooliampumamestaruuskilpailut järjestetään KSA:n radalla Leppävedellä lauantaina 31.8. klo 10 alkaen. Katso kilpailukutsu.

Kilpailukutsu: Päämajajotos Mikkelissä 27.–29.9.2019

Reserviläisurheiluliiton valtakunnallinen syysjotos järjestetään Mikkelissä syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Ilmoittaudu mukaan!

Keski-Suomen Maanpuolustusjuhlan tukikurssille Saarijärvellä osallistuva: Lue ohjeistus ja katso ohjelma

Kesäyön marssi marssitaan Jyväskylässä lauantaina 17.8.

Kesäyön marssi on perinteinen marssitapahtuma, joka on tarkoitettu kaikille kunnostaan huolehtiville. Tänä vuonna Keski-Suomen maakunnan marssi järjestetään jo kolmannen kerran Jyväskylässä lauantaina 17.8.2019.

Jatkosodan suurista torjuntataisteluista 75 vuotta – lähde matkalle Karjalan kannakselle syyskuussa

Puna-armeijan suurhyökkäys Karjalan kannaksella lähti liikkeelle Valkeasaaresta. Syyskuussa on mahdollisuus lähteä itse katsomaan taistelumaastoja. Katso lisää esitteestä tai kesäkuun piirilehdestä.

Retki panssarivaunujoukkojen 100 v -paraatiin Hattulan Parolannummelle 12.7.2019

Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry järjestää matkan Panssariprikaatin ja Panssarimuseon Panssarivaunujoukot 100 v -paraatiin 12.7.2019 Hattulan Parolannummelle.

Sankarivainajien muistoa kunnioittaen – Kaksi Pro Patria -muistotaulua paljastettiin Peurungassa

Keskisuomalaisten SOK:n palveluksessa olleiden sankarivainajien marmoriset Pro Patria -taulut paljastettiin juhlavin menoin Rintamaveteraaniliiton liittojuhlan yhteydessä 9.6.2019 kylpylähotelli Peurungassa.

Kenraali Cupin / J-P Pysti Cupin 2. osakilpailu ammuttiin Ilmolahdella lauantaina 8.6.

Keski-Suomen Reservipiirien kauden 2019 toinen Kenraali Cup / J-P Pysti Cup -osakilpailu ammuttiin helteisissä olosuhteissa.

Mannerheim-ristin ritari Eino Luukkasen syntymästä 110 vuotta

Ilmasotakoulun kilta laski seppeleen everstiluutnantti Luukkasen haudalle hävittäjä-ässän syntymäpäivänä 4. kesäkuuta.

Keski-Suomen Reservipiirien pienoiskivääri-sarjakilpailu 2019 alkaa toukokuussa  (päivitetty 7.6.2019)

Ensimmäinen osakilpailu pidettiin keskiviikkona 22.5. KSA:n radalla Leppävedellä. Sarja jatkuu Luhangassa keskiviikkona 19.6.

Viitasaaren Kenraalikivellä paljastettiin jälleen kaksi uutta muistolaataa

Viitasaaren Kenraalikivellä järjestettiin arvokas ja juhlava muistolaattojen paljastustilaisuus sunnuntaina 26.5. Tilaisuudessa paljastettiin laatat sotilaspappien sekä kotinsa menettäneiden karjalaisten muistolle.

Kauden 2019 ensimmäinen Kenraali Cup / J-P Pysti Cup ammuttiin Viitasaaren Ilmolahden radalla

Kaatuneitten muistopäivänä 19.5. laskettiin seppeleitä sankarihautausmailla

Kaatuneitten muistopäivän viettämisellä on jo pitkä perinne. Reserviläisten panos sankarivainajien muiston vaalimisessa on vahva.

Särkilammen majan kunnostustyöt Saarijärvellä aloitettu

ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen myötä Saarijärven Kolkanlahdessa sijaitseva Särkilammen maja kunnostetaan. Hankkeen taustalla ovat Saarijärven reserviläis- ja veteraaniyhdistykset.

Everstiluutnantti Teijo Oksanen Kansallisen veteraanipäivän juhlassa Jyväskylässä: Kolmanneksella suomalaisista on sotilaskoulutus – kokonaisturvallisuus on tärkein syy asevelvollisuuden ylläpitämiseen

Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27.4. Lapin sodan päättymisen muistoksi jo 33. kerran. Jyväskylän kaupunki järjesti perinteiseen tapaan juhlan Kaupungintalon juhlasalissa.

Henkilöstömuutoksia MPK:n Tikkakosken koulutuspaikalla

Uutena määräaikaisena koulutuspäällikkönä Tikkakosken koulutuspaikalla on aloittanut Veikko Valli, kun vanhempi koulutuspäällikkö Riku Tenhunen jättää tehtävänsä MPK:ssä huhtikuun lopussa.

Reserviläisiä laulamaan uuteen perinnekuoroon

Keväällä 2019 on toimintansa aloittamassa uusi Jyväskylän Veteraanien Perinnekuoro, johon haetaan nyt reserviläisiä mukaan.

Varusmiehet tukevat veteraanityötä osallistumalla lipaskeräyksiin

Ilmasotakoulun varusmiehet jalkautuivat 11.4. Jyväskylään, missä järjestettiin lipaskeräys sotiemme veteraaneille.

Jarmo Lindberg: Vapaaehtoinen maanpuolustus saatava vahvemmaksi

Reserviläisten koulutuksen kehittäminen on keskeistä valmiuden ja sotilaallisen suorituskyvyn kannalta, kirjoittaa Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg.

Perinneaseiden SM-kilpailu Keuruulla 18. – 19.5.

Reserviläisurheiluliiton perinneaseiden SM-kilpailu järjestetään Keuruun Ampumaurheilukeskuksessa 18. – 19.5.2019. Ensimmäinen kilpailupäivä aloitetaan klo 8.00 lipunnostolla. Edellisen kerran Keuruulla kilpailtiin perinneaseiden SM-kilpailu toukokuussa 2017.

Majuri Pertti Lounin muistoammunnat Korpilahdella 11.5.2019

Toukokuun 11. päivänä klo 10 alkaen toista kertaa järjestettävät majuri Pertti Lounin muistoammunnat kokoavat jälleen ampujia Korpilahden Vihtakankaan ampumaradalle. Kilpailu kunnioittaa Korpilahden reserviyhdistyksissä pitkään toiminutta ja kilpailuja järjestänyttä majuri Lounia. Lue lisää

Talvisodan päättymisen muistopäivää vietettiin Jyväskylässä perinteisin menoin

Esitelmätilaisuus eurooppalaisesta turvallisuudesta 28.3.2019

Esitelmän pitää ye-everstiluutnantti evp Hans Adolf Ehrnrooth Jyväskylän ammattikorkeakoulun Rajakadun kampuksella klo 18 alkaen.

Tulevia retkiä

Tulossa tutustumiskäynti Äänekosken biotuotetehtaalle ja sotahistoriallinen matka Karjalan kannakselle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Oltermannin hiihdot 2019

Puolustusvoimien vanhin hiihtokilpailu Oltermannin hiihto kilpailtiin 5.-7.3.2019 Etelä-Savon alueella. Kilpailuun osallistui 22 joukkuetta, mukana oli myös Keski-Suomen reservin joukkue. Katso aiheesta uutinen

Ksmaanpuolustaja.fi -verkkosivut uudistuvat