Lakkautetun Sarvenperän kyläkoulun Pro Patria paljastettiin uudelleen itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2019 Korpilahden yhtenäiskoululla. Kyläyhdistys Sarvenperäset ry joutui etsimään Sarvenperän perinnekorsussa olleelle muistotaululleen uuden kodin. Hyvä paikka löytyikin koululta, missä Sarvenperän taulu kiinnitetään kolmen jo koululla olevan Pro Patrian viereen.
Tervehdyspuheessaan rehtori Satu lahti totesi, että itsenäisyys on arvokas asia paitsi valtiolle myös ihmiselle. Itsenäisyys on myös sitä, että saa päättää omista asioistaan. Itsenäisyys on asia, jota usein aletaan arvostamaan vasta, kun sitä ollaan menettämässä tai kun joku sitä uhkaa.
Juhlapuheen piti koulun eläkkeellä oleva opettaja, kapteeni res Pentti Saulio, jonka vanhemmat toimivat opettajina Sarvenperällä talvisodan syttyessä vuonna 1939.
Puheessaan Saulio muisteli syksyn 1939 tapahtumia: ”Lokakuun 7. päivänä vuonna 1939 – 80 vuotta sitten – Suomen sotaväen päällikkö Hugo Österman antoi käskyn liikekannallepanosta. Käskyssä määrättiin, että kutsuja ei saanut toimittaa reserviläisille klo 23 – 06 välisenä aikana, mutta pitkien etäisyyksien ja huonojen kuluyhteyksien vuoksi täällä Keski-Suomessa käskyä ei noudatettu aivan kirjaimellisesti. Niinpä sotilaspiirin lähetti koputti Korpilahden Sarvenperän koulunkin ikkunaan myöhäisenä lokakuun iltana. Lähetin viesti oli tiukka; opettaja Yrjö Saulion oli varhain aamulla lähdettävä Jyväskylään Seminaarinmäelle, jossa pitäjän miehet kokoontuivat YH:ta (Ylimääräiset Harjoitukset, kirjoittajan huomautus) varten. Irja-äitini jäi koululle kolmen lapsensa kanssa. Hän ilmoitti aamulla oppilaille, että koulunkäynti keskeytyy. Äitini oli raskaana ja odotti minun ja kaksoisveljeni tulevaa syntymää.”
Kyläyhdistyksen edustaja Juhani Kuusela kertoi talvisodan tapahtumista Sarvenperän kulmilla. Järkyttävin tapahtuma oli Parkkolan peltojen pommitus. Venäläiskoneiden kohteena oli Jyväskylä, mutta pommitus oli epäonnistunut ja vihollispommittajat joutuivat pudottamaan pommilastinsa ennen paluulentoa. Alla sattui vain olemaan Parkkolan kylä Korpilahdella.
Alakoulun oppilaskuoron reippaat esitykset toivat juhlavan lisän tapahtumaan. Juhlapaikkana toiminut ruokala oli täynnä oppilaita. Kaikki eivät tilaisuuteen mahtuneet, joten osa oppilaista kävi lipunnoston jälkeen kynttiläkulkueena viemässä kynttilät Korpilahden sankaripatsaalle. Korpilahden Reserviupseerikerho oli asettanut sinne kunniavartion.
Pro Patria -muistotaulun sijoittaminen koululle on perinnetyötä parhaimmillaan. Tämän päivän koululaiset ovat tulevaisuuden veteraaniperinteen vaalijoita. Heidän on hyvä tietää, miten nämä sankarivainajien muistotaulut liittyvät isänmaan kohtaloihin. Vanhan sanonnan mukaan: Jos et tunne historiaa, et voi ymmärtää nykyaikaa.
Teksti: Matti Hyvärinen