Veteraanien ja lottien perintöä siirretään nuorille Keuruun Haapamäellä

Ilmavalvontalotat vuonna 1940 Haapamäen Suojalla.

Keuruun kaupungin kulttuuritoimi yhteistoiminnassa Keurusseudulla toimivien reserviläisyhdistysten kanssa järjestää Haapamäellä tiistaina marraskuun 30. päivänä kaksi tilaisuutta, joissa kunnioitetaan veteraanien ja lottien tekemää työtä Suomen hyväksi.

100 vuoden ikään ehtineen Lotta Svärd -järjestön toimintaa ja merkitystä Suomelle käsitellään tilaisuudessa, jossa kohderyhmänä ovat Haapamäen yhtenäiskoulun 7–9-luokkien oppilaat. Toinen tilaisuus vie kuulijat Talvisota-elokuvan sotahistorialliseen taustaan ja valokuvaajan toimintaan valokuvan kuvausvaiheessa Haapamäen Riihossa vuonna 1989. Molemmissa tilaisuuksissa esitetään myös dokumenttielokuva ”Hiljaiset hongat Äyräpään harjulla”. Se kertoo keuruulaisen sotaveteraani Pekka Viinikan sotatien vaiheista. Elokuva on valmistunut vuonna 2019 Keuruun lukion käyttöön.

Koululaisille järjestettävä tilaisuus alkaa klo 12, jolloin Haapamäen yhtenäiskoulun 7–9-luokkien oppilaat ryhmittyvät Ilmavalvojat-patsaan läheisyyteen Suojan pihaan. Sotakamreeri Tapio Paappanen johdattelee yleisön aiheeseen, jonka jälkeen on seppeleen lasku Ilmavalvojat-patsaalle. Tämän jälkeen siirrytään Haapamäen Suojan sisätilaan, jossa kuullaan historiantutkija Pauliina Ylitalon tietoisku aiheesta Lotta Svärd 100 vuotta – toiminta ja merkitys Suomelle. Sen jälkeen oppilaille esitetään dokumenttielokuva Hiljaiset hongat Äyräpään harjulla. Lopuksi Keuruun kaupunginjohtaja Noora Pajari lausuu päätössanat.

Avoin kansalaistilaisuus Haapamäen suojalla alkaa klo 18:00. Talvisota-elokuvan sotahistoriallisesta taustasta esitelmöi sotakamreeri Tapio Paappanen. Yrjö Jylhän runoja lausuu Jukka Kentala. Kahvittelun jälkeen valokuvaaja Esko Soini kertoo, millaista oli olla valokuvaajana elokuvan teon pyörteissä. Ilta huipentuu dokumenttielokuvaan Hiljaiset hongat Äyräpään harjulla. Tilaisuus päättyy klo 20:30.

Päivän järjestelyissä ovat mukana Keuruun kaupungin kulttuuritoimi, Keurusseudun Reserviupseerit ry, Keuruun Seudun Reserviläiset ry ja Haapamäen Seudun Reserviläiset ry.