Kenraali Cupin / J-P Pysti Cupin 2. osakilpailu ammuttiin Ilmolahdella lauantaina 8.6.

Keski-Suomen Reservipiirien kauden 2019 toinen Kenraali Cup / J-P Pysti Cup -osakilpailu ammuttiin Ilmolahden uudella 300/150 metrin kivääriradalla. Järjestelyistä vastasi Viitasaaren Reserviläiset ry. Kisapäivä oli kesäkuun alkuun sattuneen hellejakson viimeinen, joten lämpötila kohosi kilpailun aikana 29 asteen lukemiin.

Aluksi ammuttiin 300 metrin Kenraali Cupin 15+15 ls. makuuammuntakilpailu. Kirkas auringonpaiste, joka aamupäivällä lankeaa tauluille oikealta sivulta, teki tarkan tähtäämisen haastavaksi mustan täplän ja valkoisen taulupahvin välisen kontrastin pienuuden vuoksi. Tämä sekä väsyttävä helle näkyi myös tuloksissa, sillä 240 pisteen ylityksiä ei tällä kertaa nähty. Kisan voittaneella Antti Liimataisella pistemäärä oli 236, toiseksi tulleella Tapio Harjulla 223 ja pronssille ampuneella Vesa Hännisellä 215.

Jälkimmäisenä ammuttiin 150 metrin J-P Pysti Cup, joka on 3×10 ls. kolmiasentokilpailu. Ukkoskuuron lähetessä keliolot alkoivat muuttua aurinkoisesta vaihtelevan pilviseksi ja tuuliseksi. Sopivia tuulirakoja haettiinkin kilpaa etenkin pysty- ja polviasennossa. Kultaa ampui Antti Liimatainen tuloksella 262, hopeaa Tapio Harju pistemäärällä 243 ja pronssia Rauno Stranius lukemalla 237.

Tulokset: Kenraali Cup II / J-P Pysti Cup II 8.6.219

Teksti ja kuvat: Antti Liimatainen