Eloretki suuntautuu Laatokan Karjalaan – kiinnostavia kohteita luvassa

Reservipiirien veteraani- ja perinnetoimikunta suunnittelee jatkoa viime syksyn onnistuneelle reissulle Karjalan kannaksen kesän 1944 taistelumaastoihin. Tali-Ihantala piti, mutta elokuussa on tarkoituksena tutustua seuraavaan “tulppaan” eli U-asemaan sekä myös muihin kohteisiin.  Rajujen taisteluiden näyttämöön on tarkoituksena tutustua tulevan elokuun viimeisenä viikonvaihteena eli 28.–30.8. Retken oppaana toimii Matti Hyvärinen Jyväskylän Korpilahdelta.

Majoitustukikohtana on hotelli Sortavala, josta käsin tutustutaan itse kaupunkiin sekä käydään sotahistoriallisissa kohteissa.  Menomatkalla poiketaan Ruskealan marmorikaivoksilla sekä ennen hotelliin asettumista myös Sortavalan vanhaan lentotukikohtaan Kasinhäntään. Toisena matkapäivänä ajetaan Kolatselkään ja Tulemajoelle: Sen yli uidessaan Tuntemattoman Rokka eli Viljam Pylkäs haavoittui päätyen viimein hoidettavaksi sotasairaalaan Jämsänkosken Ilveslinnaan. Tulemajoelta palataan Pitkärannan Nietjärvelle U-aseman maastoihin.  55 kilomerin mittainen ja järvikannaksille sijoittunut asema ulottui Nietjärveltä Sysky- ja Uuksujärvien kautta Loimolaan. Ylivoimaista vihollista vastaan puolustautuivat jalkaväkirykmentit 2 (Suur-Saimaan piiri) ja 44 (Kuhmoisista 2 komppaniaa). Ennen hotellipäivällistä tutustutaan vielä Sortavalaan  paikallisen oppaan johdolla.

Kasinhännän lentotukikohta, Sortavala. Kuva: Matti Hyvärinen

Sunnuntaina 30.8. ensimmäisenä kohteena on Lahdenpohja, jossa kohteina ovat mm. Huuhanmäen vanhat kasarmit sekä sotahistoriallinen luolamuseo.  Lahdenpohjasta körötellään Käkisalmeen kahvitauolle sekä edelleen Kiviniemeen lounaalle. Ruokailusta jatketaan Viipurin torille ja halliin ostostauolle, josta kukkarot ruplista vajautuneina suunnataan Saimaan kanavan vartta pitkin Nuijamaalle rajalle sekä, edelleen Lappeenrannan ja Mikkelin (tauko) kautta Keski-Suomeen.  Koko matkan ajan on tiedossa asiantuntijaopastusta sekä lyhyitä “tietoiskuja” valituista kohteista.

Huuhanmäen kasarmi rakennettiin 1930-luvun lamakauden aikana: Funkkistyyliset betonirakennukset olivat  sen ajan mittapuun mukaan jopa Pohjoismaiden nykyaikaisimmat.  Rykmentin murheenkryynikin ryynäili Viipurin rykmentin kasarmialueella filmatussa elokuvassa. Neuvostoliitolle kasarmit menivät  sekä talvi- että jatkosodan jälkeen. Kuva: Pertti Rahikainen
Huuhanmäen museon näkemys suomalaisista sotilaspuvuista. Kuva: Matti Hyvärinen

Kustannukset

Täyshoitomatkan kokonaishinta on 365 euroa henkilöltä edellyttäen 30–34 henkilön vahvuutta. Hintaan kuuluvat matkat Pohjolan Matkan bussilla, kaksi yötä hotelli Sortavalassa kahden hengen huoneissa, kaksi illallista ja aamiaista hotellissa, kaksi lounasta, tukeva välipala kakkospäivänä, pääsymaksut Huuhanmäkeen ja luolamuseoon, ryhmäviisumi rekisteröintimaksuineen sekä paikallinen opastus Sortavalassa.  Yhden hengen huoneesta peritään 40 euron lisämaksu huomioiden, että ykkösiä hotellissa on rajoitettu määrä. Vastuullisena matkanjärjestäjänä on Pohjolan Matka, joka henkilöiden tietojen käsittelyssä noudattaa EU-direktiivin mukaista käytäntöä.  Kotimaan puolella kahvit ovat itse maksettavia, Venäjän puolella ne kuuluvat hintaan.

Tärkeää

Matkalle tarvitaan passi, jonka tulee olla voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen.  Pitkän eli vuosiviisumin omaavilta vähennetään ryhmäviisumin hinta kokonaislaskusta.  Tarkemmat ohjeet menettelyistä annetaan ilmoittautuneille laskutuksen yhteydessä. Valuutan vaihtoa suositellaan ennen matkaa, koska rajan vaihtopiste ruuhkautuessaan aiheuttaa turhaa viivästymistä.

Ilmoittautuminen 30. kesäkuuta mennessä sähköpostilla: pertti.rahikainen(at)pp.inet.fi. Ilmoittautuessa tarvitaan nimi, osoite, puhelinnumero, tieto pitkästä viisumista sekä paikka, josta nouset kyytiin.

Lähtö: Jämsän mh 28.8. klo 04.00, Jämsänkoski mh klo 04.15, Korpilahti klo 04.45, Jyväskylä klo 05.15 sekä edelleen Vaajakosken ja Hankasalmen kautta Varkauteen (kahvitauko) sekä edelleen Joensuun kautta Tohmajärvelle (varhaislounaalle). Keski-Suomeen palataan 20.8. arviolta puolen yön maissa.

Päiväkohtainen aikataulu lähetetään lähtijöille myöhemmin.  Se tulee myös Keski-Suomen Maanpuolustajan alkukesän numeroon.

Teksti: Pertti Rahikainen