Itsenäisyyspäivän juhlaa Keski-Suomessa

Keski-Suomen Aluetoimiston päällikkö evl Janne Oksanen oli kutsunut 4..12.2014 aluetoimistossa pidettyyn reserviläisten ylentämistilaisuuteen kaikkia 31 reservin- upseeria ja 84 aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa.  Kutsuttuina olivat myöskin reserviläistoiminnassa eri tavoin ansioituneet henkilöt. Tilaisuus pidettiin aluetoimiston naapurina olevassa asesuunnittelija Aimo Lahdelta nimensä perineessä Aimo ravintolassa. Kutsua olivatkin noudattaneet lähes kaikki kutsutut jotenka tunnelma oli varsin tiivis ja lämminhenkinen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi majureiksi pelastuspäällikkö Risto Helmisen, meidän kaikkien tunteman miehemme toiminnanjohtaja Tapio Paappasen johtaja Jyrki Saarivaaran ja johtaja Heikki Tervasen. Kapteeniylennykset tulivat Lasse Huntukselle, Mika Niinikedolle ja Juha Vihmalolle. Länsi-Suomen sotilasläänin komenta prikaatikenraali Pekka Toveri ylensi sotilasmestareiksi Mikko Malmin ja Arto Hopian. Ylivääpeleiksi ylennettiin Jukka MätäsahoJonny Paananen ja Esa Väyrynen.

Ylennettyjen yhteiskuva 4.12.2014 Keski-Suomen Aluetoimiston ylentämistilaisuudesta.

Keski-Suomen Maanpuolustusäätiön luovuttaman kunniamiekan vastaanotti Tieto-Akseli yhtiön edustaja Mikko Akselin. Reserviläisliiton kultaisella ansiomitalilla palkittiin mm. reservipiirien monivuotinen toiminnantarkastaja Reino Ahola, Ilmasotakoulun apulaisjohtaja evl Pertti Kelloniemi, sotilasmestari Harri Mehto ja vääpeli Paavo Korhonen.  Liiton hopeinen ansiomitali lankesi mm. Tapio Paappaselle, alikersanteille Kari Laitinen, Jami Siukola ja Jorma Kivirinta sekä vääpeli Jouni Pasanen. Pronssisia ansiomitaleita jaettiin yhdeksälle reserviläiselle ja Reserviläisurheiluliiton hopeinen ansiomitalit Harry Treufeldtille ja Ari Kauppiselle. Taustalla ryhdikäs ylennettyjen rivistö.

Itsenäsiyyspäivä_MITALIT 061214 NETTI
Mikko Akselin (vas.), ResL:n kultaisen ansiomitalin saivat Reino Ahola ja Harri Mehto, ResUL:n hopeisen ansiomitalin saivat Harry Treufeldt ja Ari Kauppinen. Luutnantti Jaakko Kallion palkitsivat Ilmasotakoulu ja MPK:n K-S Kotuyksikkö.

Tuhansien kutsuntoihin saapuneiden ensitutustuminen puolustusvoimien henkilökuntaan on jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ollut majuri Ilkka Kaapro. Ilkka Kaapro jää reserviin tulevan vuodenvaihteen aikana.  Santeri Heinonen ja Kauko Ikäheimonen kiittivät reserviläisten hyväksi tehdystä työstä ja luovuttivat hänelle reservipiirien piiriviirin.

Va. Kauko Ikäheimonen, Santeri Heinonen ja Ilkka Kaapro.
Kauko Ikäheimonen (vas.), Santeri Heinonen ja Ilkka Kaapro.

Harmaan pilvisenä lauantaina 6.12. jatkui itsenäsiyyspäivän tapahtumien ketju juhlajumalanpalveluksella Taulumäen kirkossa. Puistokadun sankarimuistomerkillä laskettiin puolustusvoimien, Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylä seurakunnan seppeleet sodissa kaatuneiden muistoa kunnioittaen. Seppelpartio vei seppeleen myös Karjalaan jääneiden muistomerkille.

Ilmasotakoulun johtaja ev Pasi Hakala ja Keski-Suomen Aluetoimiston päällikkö evl Janne Oksanen laskivat puolustusvoimien seppeleen Jyväskylän sankarimuistomerkille itsenäisyyspäivänä
Ilmasotakoulun johtaja ev Pasi Hakala ja Keski-Suomen Aluetoimiston päällikkö evl Janne Oksanen laskivat puolustusvoimien seppeleen Jyväskylän sankarimuistomerkille itsenäisyyspäivänä

Jyväskyläläisten itsenäisyyspäivän juhla pidettiin Lutakossa Paviljongissa. Jyväskylän kaupungin tarjoamien kahvien jälkeen alkoi kaikille keskisuomalaisille avoin juhla. Juhlapuheen piti Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari Ville Matvejeff. Tommi Soidinmäen ja Ruamjai -kuoron esiintymistä säesti Ilmavoimien Soittokunta musiikkimajuri Tomi Väisäsen johdolla. Tanssiopiston tanssiryhmän esitys toi yleisölle liikunnan ja silmän iloa.

Tiedustellessani juhlasta poistuvalta iäkkäältä mieshenkilöstä tunnelmia oli hänen kommenttinsa ”hieno juhla, valitettavasti samaan aikaan kuin aito Tuntematon sotilas. Onneksi ehdin katsomaan valtakunnallisen paraatin Hämeenlinnasta”.

Verkkotoimittaja