Upseerioppilas konserttikomennuksella Äänekoskella

Lauantaina 24.10. vietettiin Äänekoskella merkittävää vuosijuhlaa. Ääneseudun reserviupseerit ry oli ehtinyt tehdä taivalta 70 vuotta, reserviläiset 60 vuotta ja maanpuolustusnaisten yhdistys 55 vuotta. Yhdistysten yhteistoiminnan aktiivisuus johti yhteiseen juhlatapahtumaan Suolahti-salissa. Kutsuvieraille tarjottiin coctail-tilaisuus ja illan päätti koko perheen viihdekonsertti, jossa Ilmavoimien Soittokunnan Big Bandin solistina esiintyi vuoden 2014 tangokuningatar ja RUK:n kurssin 247 oppilas Maria Tyyster.

Upseerioppilas Tyyster esiintyi Äänekoskella
Upseerioppilas Tyyster esiintyi Äänekoskella

Koko perheen viihdekonsertti

Vuosijuhla huipentui konserttiin, jossa Ilmavoimien Soittokunnan Big Band –kokoonpano sai solistikseen Maria Tyysterin. Konsertissa oli kaksi selkeää osaa, jossa ensimmäisessä kuultiin rauhallisempaa suomalaista musiikkia, joka teki vaikutuksen paikalla olleisiin veteraaneihin. Toisessa osiossa solisti otti itsestään irti jo muitakin taitoja tangon ja valssin taitamisen lisäksi. Tulkinnat Aretha Franklinin takavuosien hienoista jazz-lauluista ja Blues Brothers-elokuvamusiikista huipensivat konsertin. Niissä tuli hyvin esiin Maria Tyysterin taito tulkita ja hänen äänensä vahvuus oli hienoa kuultavaa Suolahti-salissa, jossa kuulijoita oli yli 200 henkilöä.

Raikuvien aplodien ja rutiiniin kuuluvien kukitusten jälkeen kuultiin vielä ylimääräisenä numerona ensimmäinen säkeistö Jääkärien marssista. Solisti nimitti tämän version ”ulosheittomarssiksi”, jonka jälkeen hän sotilaallisen jämäkästi lausui: konsertti on päättynyt.

Tilaisuudesta kerrotaan lisää joulukuussa ilmestyvässä Keski-Suomen Maanpuolustajassa.

Päätoimittaja

Tapio Paappanen