Perheen neljä miestä jouluaaton kunniavartiossa Viitasaarella

 

Vänrikit Jaakko Hulkkonen ja Jere Viljanen Viitasaaren sankaripaadella 24.12.2013

Jouluaaton hämärä laskeutuu satojen kynttilöiden valaisemalle sankarihautausmaalle Viitasaarella.

Jouluaattona ensimmäiseen kunniavartiovuoroonsa valmistautuvat reservin vänrikit Jaakko Hulkkonen ja Jere Viljanen. Miekkaotteita ja kunniavartion askeleita käydään läpi ennen vuoron alkua. Vierestä seuraavat reservin korpraali Kari Hulkkonen ja varusmiespalvelustaan suorittava alikersantti Juho Hulkkonen, ensimmäistä kertaa hänkin kunniavartioon menossa. Kaikki neljä miestä ovat samasta perheestä: Jaakko ja Juho ovat Karin poikia, Jeren sijaisvanhempina toimivat aikanaan Kari Hulkkonen ja vaimonsa Leila Haiko. Yhteisellä päätöksellä perheen miehet halusivat kunnioittaa tänä jouluna veteraanien perintöä itsenäisen isänmaan joulutaivaan alla. Heidän mielestään oli hieno mahdollisuus aloittaa joulun vietto kunniavartiossa sankarihaudan muistomerkin äärellä.

Vänrikit lähtevät matkaan ryhdikkäästi samaan tahtiin marssien paadelle. Puolen tunnin kuluttua isä ja poika Hulkkonen siirtyvät arvokkaasti kunniavartiopaikalle vapauttaen vänrikit vuorostaan. Kunniavartiovuoron päätyttyä Juho komentaa vanhan vartionsa alikersantin rutiinilla kirkon eteen lähtöpaikalle.  Siellä ovat vastassa lähes kaikki perheen muut jäsenet.  Kunniavartiovuorot ovat tyylikkäästi ohi, ja jouluaaton vietto voi alkaa rauhallisissa merkeissä koko perheen voimin.  

Kari Hämäläinen