Karoliinan patikassa paita kastui

Viitasaaren Kymönkosken takamailla asui 1890-luvulla Karoliina Raatikainen pienessä savutuvassa perheensä kanssa tiettömän taipaleen takana. Kupparina ja kansanparantajanakin tunnettu Karoliina viihtyi yksinään vielä leskeksi jäätyään syrjäisessä mökissään synkän metsän keskellä yli viidenkymmenen vuoden iässä.  Mökille kuljettiin polkuja pitkin, joista lyhin, mutta vaikeakulkuisin ja raskain reitti kulki korkeiden kalliojyrkänteiden välissä lähes pystysuoraan kapeita juotteja pitkin. Sitä reittiä kovakuntoinen ja sitkeä Karoliina kulki usein kaikki raskaat kantamukset selässään taloista tai kauppamatkalta palatessaan. Korkeuseroa kallioseinämän luonnonportaissa kertyi yli 40 metriä.

???????????????????????????????
Ylempänä Mauri Kananen suunnistajan asussaan ja Reijo Argillander.

Viitasaaren reserviupseerien kesäpatikkaretki suuntautui tänne Karoliinan maisemiin. Kallioille mennessä käveltiin varjoisan ja rehevän kuusikon halki mistä laskeuduttiin järven rantaa kohti. Polku johdatti meidät jylhien ja korkeiden kalliojyrkänteiden alle, missä luonnon rehevyys hämmästytti: saniaisia kasvoi pitkien tukkikuusien varjossa. Vain pienen matkan noustuamme kalliojyrkänteitä kohti vastassamme oli karua ja kuivaa männikköä jäkäläpeitteisten kallioiden välissä. Karoliinan polku nousi jyrkästi ja mutkitellen kallioiden välistä ylhäällä näkyvää tasannetta kohti. Jokainen askel piti asetella tarkasti liukastumisen estämiseksi ja käsillä tarttua kallion särmiin tai puiden juuriin nousua helpottamaan. Pulssi nousi ja paita kastui. Viimein pitkän ja raskaan ähellyksen jälkeen olimme ylhäällä kalliokielekkeen päällä. Siellä hengästyneenä vedimme henkeä ja lepuutimme jalkojamme samalla ihmetellen miten Karoliina oli aikanaan kiivennyt samaa polkua ylös jopa viljasäkki selässään. Meiltä se ei olisi onnistunut laisinkaan, nyt juuri ja juuri olimme selvinneet polkua pitkin ylös. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kilometrin päässä oleville savupirtin raunioille. Paluumatkalla kävimme katsomassa alueella vuonna 2003 tapahtunutta sortuman kohtaa, jossa kalliojyrkänne oli lohjennut irti usean kymmenen metrin leveydeltä ja romahtanut notkoon valtavalla ryminällä. Kilometrin päässä olevan talon isäntä oli yöllä herännyt sisälle kuuluneeseen jyminään, mutta vasta aamulla ulos katsottuaan havainnut tapahtuneen.

Parin tunnin patikoinnin jälkeen palasimme lähtöpaikkaamme paita hyvin kastuneena ja jalat kiipeämisestä kunnolla maitohapoilla, juuri niin kuin pitääkin. Illan aikana saimme hyvän annoksen monipuolista liikuntaa ja mielenkiintoisen annoksen paikallista historiaa. Kiitokset liikuntaupseeri Mauri Kanaselle asiantuntevasta opastuksesta.

Teksti ja kuvat: Kari Hämäläinen