Keskisuomalaiset RESULn ilma-asekilpailuissa

Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailut järjestettiin Mäntsälässä edellisen kerran vuonna 2008. Tuon matkan parhaana antina voidaan pitää sitä että K-S Reserviläispiirin nykyinen toiminnanjohtaja Tapio Paappanen oli mukana matkalla ja sai kipinän toiminnanjohtajatehtäväänsä matkan tuloksena.

2014 viikonlopun 8-9.3.  mestaruuskilpailuihin osallistui yhteensä kaksitoista piirien jäsentä, 11 pistoolisarjoihin ja yksi kiväärimies. Mäntsälän Reserviupseerikerho ry:n ja Mäntsälän Urheilijat ry:n kilpailuorganisaation johdossa olivat Marko Ahl ja Touko Koivisto. Kisapäivien suojelijana toimi Etelä-Suomen Sotilasläänin komentaja prkenr Pertti Laatikainen. Kilpailupaikalla Mäntsälän urheilutalolla on loistavat olosuhteet ilma-asekilpailujen järjestämiseen. Areenalla on ampumapaikat 30 ampujalle, aikataulu säilyi tiiviinä ja kisapaikalla ollut huolto toimi hienosti kisojen ajan.

Vas. ylik Öhman, kers Haavisto ja stm Ranua sarjasta H60

Liiton varapuheenjohtajan Marko Patrakan ja Mäntsälän RU:n puheenjohtaja Marko Ahlin avaussanojen ja tervetulotoivotusten jälkeen pääsi kilpailujen 1. erä ”töihin”. Parhaana tuloksen tekijänä oli tänäkin vuonna ylikersantti Juhani Öhman voittaen hopeaa Y60 sarjassa tuloksella 366 pistettä. Joukkuekilpailussa Keski-Suomen ykkösjoukkue oli sijalla 10. Viikonlopun kaikki tuokset ja kuvat ovat nähtävillä Mäntsälän Urheilijoiden ampumajaoksen sivuilta tämän linkin takaa.

Verkkotoimittaja