Ei maata myyrille!

Saarijärven reserviupseerit ja Saarijärven reserviläiset pitivät kevätkokouksiaan keskiviikkona 8.4.2015 hotelli Sumassaaressa. Yhdistykset olivat kutsuneet kokousiltaan esitelmän pitäjäksi Oiva Miettisen. Hänen pääsanomansa oli kansalaisaloite, jolla tavoitellaan lainsäädännön muuttamista, mikä koskee ulkomaalaisten Suomesta ostamia kiinteistöjä. Tavoitteena on saada aikaiseksi nykyistä tehokkaampi rekisteröinti- ja valvontajärjestelmä Suomeen. Vuosikymmenien kuluessa on syntynyt tilanne, että järjestelmällistä valvontaa em. kaupoille ei ole olemassa. Se johtuu vuonna 2000 säädetystä laista.

Keskusteluun nousi venäläisten tekemät kiinteistökaupat viimeisen reilun kymmenen vuoden ajalta. Erilaisia kohteita, joiden joukosta löytyy loma-asuntoja, omakotitaloja, varastohalleja on päätynyt venäläisten omistukseen. Omistuksen painopiste on puolestaan keskittynyt mm. Lappeenrannan seudulle. Omistusta löytyy myös sisämaasta ja ihmetystä herättää kohteiden sijainti lähellä puolustusvoimien toimipisteitä, lentokenttiä tai valtakunnan sähköenergian siirron kannalta tärkeitä runkoverkkoja. Omistusten taustalta löytyy lukuisa määrä erilaisia yrityksiä, joiden taloudellinen tila antaisi ymmärtää normaaleissa olosuhteissa konkurssitilaa, mutta koskaan kyseiset yritykset eivät ole joutuneet selvitystilan kohteeksi, vaikka tulokset sitä näyttävät.

– Kuusi vuotta on tehty selvitystyötä ja nyt on menossa lakialoitteen allekirjoittajien kokoaminen, totesi luennon pitänyt Oiva Miettinen.

Aiheesta lisää kevään kuluessa ja Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehdessä 2/2015 kesäkuussa.

Tapio Paappanen
Päätoimittaja