Ääneseudun Reserviupseereiden kevätkokous

Talvisodan päättymispäivän tunnelma siivitti Äänekosken reserviupseereita kevätkokoukseen. Yhdistyksen puheenjohtaja Olli Jämsén heijasti seinälle kuvan Raatteen tien sotaromukasoista. Ne olivat aikanaan sinne jääneet Ukrainasta lähtöisin olleelta 44. Divisioonalta.

 

Äänekosken kokousyleisöä 13.3.2014

Yhdistyksessä on jäseniä tällä hetkellä 90. Menneen vuoden tapahtumista tulkoon mainituksi osallistuminen maanpuolustusjuhlan lippulinnaan Keuruulla elokuussa, kansallisena veteraanipäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja JR 50:n muistomerkillä järjestetyt tilaisuudet. Menneen vuoden talous- ja tiliasiat Harri Jaakkola esitteli oman kertomansa mukaan nyt 38. kerran. Kuluvan vuoden tärkein tapahtuma on Turvallisuus tutuksi – toritapahtuma 17.5. Äänekoskella.

Kokouksen päätyttyä joukko osallistui maanpuolustusjärjestöjen ja LC_klubin yhteisesti järjestämään luentotilaisuuteen. Kuusi tietokirjaa julkaissut Mikko Porvali esitelmöi keskisuomalaisesta sotahistoriasta, jossa esille nousi tiedustelu- ja vakoiluasiat.

Luennoitsija keskittyi iltaan soittamalla "pianokonserton"

Esitelmänsä pohjaksi Mikko Porvali esitteli tapahtumia Nuijasodasta, Suuresta Pohjansodasta, Suomen sodasta ja itsenäisyyskehityksestämme.  Jyväskylässä Nikolainkulmassa syksyllä 1916 pidätetyt jääkärit Aarne Sihvo, Juho Heiskanen ja Ilmari Relander olivat joutuneet venäläisten ”pahojen poliisien” silmukkaan ja joutuivat pidätetyksi Monopol-hotellin kabinetissa. Jyväskylässä 2.10.1916 tehdyt pidätykset olivat tsaarin salaisen poliisin tärkeimpiä voittoja Suomen itsenäisyysliikettä vastaan.

Luennon aikana selvisi kuka on Simo Armas Puputti, miten toimi lento-osasto Jauri ja minkälaista liikeideaa harrasti Kuohun Pilke Oy. Samoin selväksi tuli vaatturi Kettusen rengas 1945-1953. Kyseessä ei suinkaan ollut minkään kulkuneuvon rengas, vaan ryhmä ihmisä, jotka olivat valmiita auttamaan Neuvostoliittoa.

Jatkosodan jälkeistä asekätkentääkin sivuttiin ja luennon päätteeksi yleisönjoukosta nousi kertomuksia Äänekosken läheisyydessä tapahtuneista aseiden kätkemisistä.  Luentoa seurasi reilut 60 henkilöä. Tarkemmin luennon sisältö esitellään Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehdessä 2/2014. Se ilmestyy kesäkuussa ennen juhannusta.

Tapio Paappanen