Korpilahden Reserviläiset ry järjesti tänä kesänä jo viidennen kerran jotoksen, joka suuntautui tällä kertaa Susitaival-vaellusreitille Ilomantsiin. Heinäkuun helteisille päiville 16.–20.7. ajoitettu jotos keräsi mukaan viisi sisukasta vaeltajaa, jotka halusivat testata kenttäkelpoisuuttaan.
Helpotusta suoritukseen toi koko matkan ajan mukana kulkenut huoltoauto, josta sai vesi- ja varustetäydennystä, joten selässä oli vain päiväreppu. Ei kulkeminen silti ihan liian helppoa ollut, sillä liki 30 asteen helle ja auringonpaiste saivat hikipisarat valumaan ja paidat kastumaan hiestä.
Matkaan lähdettiin Korpilahdelta keskiviikkoaamuna klo 7. Kun vielä viimeinen matkalainen oli otettu kyytiin Jyväskylästä vähän ennen kahdeksaa, suuntasimme kohti itää. Joensuussa tehtiin vielä viimeisiä varustetäydennyksiä ja syötiin hyvin, jotta olisimme valmiit 90 kilometrin marssikoitokseen.
Susitaipaleen eteläinen alkupiste on virallisesti Ilomantsin Möhkössä, mutta jatkoimme autolla vielä hieman pidemmälle Öykkösenvaaraan, missä puimme reput selkään. Yhdistyksen puheenjohtaja Perttu Hietanen kertoi aluksi kesän 1944 torjuntataisteluista Ilomantsissa. Öykkösenvaaran maastossa, joka hyökkääjän kannalta on vaikea, onnistuivat suomalaisjoukot pysäyttämään puna-armeijan etenemisen. Sodan ajan rakenteita on yhä runsaasti nähtävissä, ja opastetaulut kertovat tapahtumien kulusta.
Sotahistoriakatsauksen jälkeen lähdimme innostunein mielin jotoksen ensimmäiselle osuudelle kohti pohjoista ja Särkkäjärven autiotupaa. Jo ensimmäinen päivä tarjosi upeita harjumaisemia, vanhoja metsiä, erämaisia järviä ja solisevia puroja. Näitä näkisimme myös seuraavina päivinä.
Särkkäjärven autiotupa suorastaan yllätti siisteydellään, kun alkuillasta saavuimme sinne. Ei ketään muita, ainoastaan luonnon rauha ja hiljaisuus. Evästä vain kaivamaan repusta ja telttasaunan pystytykseen. Järven vesi oli vähintäänkin tarpeeksi lämmintä, mutta hyvältä tuntui päästä uimaan ja huuhtomaan päivän hiet pois. Telttasauna sen sijaan oli pienoinen pettymys, sillä lämpöä siellä ei ollut juuri enempää kuin ulkonakaan. Lieneekö johtunut lämmittäjästä vai mistä? Joka tapauksessa uni maittoi päivän suorituksen jälkeen, eikä tuvassa todellakaan tullut kylmä.
Seuraava aamu valkeni sääennusteen mukaisesti aurinkoisena, ja lämpötila kohosi nopeasti. Aamupalan nauttimisessa ei tarvinnut pitää kiirettä, ja hyvästelimme majoituspaikkamme vähän yhdeksän jälkeen. Matka jatkui luoteeseen kohti päivän välietappia, joka olisi kirkasvetinen Kaunisjärvi. Sinne päästyämme ei tarvinnut pettyä; järvi todellakin oli nimensä veroinen. Särkkäjärveen verrattuna hieman kylmempi vesi oli vain hyvä asia, koska viilennys tuli tarpeeseen hikisen aamupäivän vaelluksen jälkeen.
Uimisen ja evästelyn jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa majoituspaikkaa, Jorhon autiotupaa Harkkojärven rannalla. Maasto oli jälleen vaihtelevaa: välillä polku vei meidät pahimmalta paahteelta suojaavan vanhan metsän uumeniin, ja välillä taas kuljimme porottavan auringon alla hakkuuaukealla. Juuri kun päivän matka alkoi jo tuntua jaloissa, saavuimmekin sopivasti Harkkojärven rantaan. Telttasauna ja eväät esiin, ja sitten vain nauttimaan kauniista illasta. Ranta oli hiekkainen ja matala, joten pitkälle sai kahlata, että saavutti riittävän uintisyvyyden.
Sauna oli tällä kertaa edellisiltaa kuumempi, tosin nyt lämmittäjä oli vaihtunut. Kyllä sauna ja uiminen todella rentouttavat ja auttavat palautumaan pitkän marssipäivän jälkeen. Eikä untakaan tarvinnut kauaa odotella, kunhan vain malttoi käydä pitkäkseen ja irrottaa katseensa seesteisestä maisemasta.
Perjantaipäivä toi jotokseen uuden elementin, nimittäin vesistön ylityksen vetolautalla. Näitä ylityksiä oli kaikkiaan kolme, yksi salmi ja kaksi jokea. Jos lautta on vastarannalla, vedetään se ensin luokse, sitten vaeltaja astuu lautalle ja vetää itsensä vesistön yli.
Perjantain välietappi oli Naarvan kylä korkealla vaaralla. Idyllinen pohjoiskarjalainen maalaiskylä, jossa ei ainakaan liikaa melua kuulunut eikä kiirettä näkynyt.
Eväiden syömisen ja nestetankkauksen jälkeen matka jatkui kohti Lutinjokea. Alkuun oli puuduttavan pitkä lähes neljän kilometrin mittainen tieosuus, jossa ei paljon varjoisia kohtia ollut. Lopulta kuitenkin päästiin polulle, joka tuntui kovan tiepohjan jälkeen mukavan pehmeältä jalkojen alla. Koppelo vilahti puiden välistä.
Alkuillasta saavuimme Lutinjoen Saarikoskelle, joka olikin hieno paikka majoittua. Tupaa täällä ei ollut, joten majoitusvaihtoehtoina olivat siisti laavu tai oma teltta. Iltaa istuessamme saimme seuraa, kun paikalle saapui lupsakka pohjoiskarjalainen mies nimeltään Romppainen kahden koiransa kanssa. Siinäpä sitten jutusteltiin ja heiteltiin virveliä, kunnes uni vei voiton.
Lauantaiaamu valkeni ja viimeinen marssipäivä oli edessä. Hyvästelimme Romppaisen ja koirat ja lähdimme kulkemaan Lutinjoen vartta alavirtaan päin. Välillä pysähdyimme ihastelemaan jokimaisemaa ja aloimme jo suunnitella mahdollista tulevaa melontaretkeä tänne.
Vähän matkan päästä polku suuntasi poispäin joesta, ja etenimme soisessa metsämaastossa kohti Suomunjokea ja Patvinsuon kansallispuistoa. Ensimmäiset hillat olivat jo kypsiä ja niistä saimme sopivasti lisävoimaa, kun edellisten päivien matka alkoi jo painaa jaloissa. Päivän välietappi Suomunjoki tarjosi virkistävän pulahduksen sopivan viileään veteen. Hiekkaisessa maastossa kiemurteleva joki virtasi sopivan rauhallisesti ja rantatörmän puut tarjosivat varjoa.
Päivän jälkimmäisen osuuden saimme kulkea Patvinsuon kansallispuistossa, joka on laajojen suoalueiden ja vanhojen kangasmetsien suojelu- ja tutkimusalue. Sää oli nyt tyyni, mutta vanhojen myrskyjen jälkiä oli maastossa näkyvissä, kun syöksyvirtaus on joskus kaatanut jykeviä vanhoja mäntyjä.
Marssin lähestyessä loppuaan oli mukava vielä pysähtyä ihastelemaan laajoja suomaisemia ja syömään hilloja, jotka helteisenä päivänä maistuivat todella makoisilta. Jossain kohtaa kyy livahti pitkospuiden alle ja toisaalla sisilisko mättään taakse. Kansallispuiston alueella oli jo jonkin verran vastaantulijoita toisin kuin aiemmin Susitaipaleella. Osa oli päättänyt lähteä kuumana päivänä vain lyhyelle päiväretkelle.
Viimein saavuimme jotoksen päätepisteeseen, Kurkilahteen Suomunjärven etelärannalle. Nyt saatoimme onnitella toisiamme hyvästä suorituksesta. Emme kuitenkaan jääneet tähän lepäilemään, vaan heitimme reput autoon ja aloitimme moottorimarssin kohti Koitereen rantaa, jossa meitä odottaisi savusauna ja kylmät virvokkeet. Onneksi puheenjohtaja Hietasella on hyvät suhteet Pohjois-Karjalaan, joten saimme hienon päätöksen tälle jotokselle. Näillä näkymin Korpilahden reserviläiset jotostelevat jälleen ensi vuonna.
Teksti: Juha Hyvärinen