
Matkan teemana oli sotahistoria ja käyntikohteemme olivat Sotamuseon Vilppulan varastoalue sekä Sotaperinnetyö ry:n näyttely Vilppulan Koivujärven Nuorisoseuran seurantalo Jukolassa, joka tunnetaan myös nimellä Pajarin poikien perinnetalo. Molemmat ovat vähemmän tunnettuja, mutta sitäkin mielenkiintoisempia kohteita.
Matkanjohtajaltamme Hannu Haapamäeltä saimme lisäksi sekä meno- että paluumatkalla tuhdin tietopaketin Mäntän ja Vilppulan sotahistoriasta, erityisesti vuoden 1918 tapahtumista.
Sotamuseon varastoalueella tutustuimme siellä taltioitavaan, käytöstä poistettuun ja museoituun materiaaliin varastopäällikkö Toni Tähtisen opastuksella.
Vuonna 1940 perustettu varastoalue siirtyi Sotamuseolle vuonna 2003. Alueella on nyt kaikkiaan 23 suurikokoista varastorakennusta. Nimikkeitä on Tähtisen mukaan ”kuusinumeroinen luku”. Alueella ei järjestetä varsinaisia näyttelyitä, mutta vieraileville ryhmille esitellään varastoitua kalustoa. ”Työni suurin anti onkin juuri vierailevat ryhmät, jotka osaavat tarinallistaa museoesineitä, niiden käyttöä ja käyttäjiä”, toteaa Tähtinen.
Kiertokäynnillä pääsimme näkemään mm. panssarivaunuja, rynnäkkötykkejä, it-tykkejä, pst-tykkejä sekä krh-kalustoa. Kirjoittajan suosikki oli Englannista 1930-luvulla hankittu, 37 mm:n putkella varustettu Vickers-panssarivaunu. Se ei ollut koolla pilattu, mutta mielenkiintoinen kappale Suomen panssariaseen historiaa.
Suomen sotahistoriasta kiinnostuneelle varastoalue on todella mielenkiintoinen käyntikohde. Kannattaa vierailla.

Toinen kohteemme, Sotaperinnetyö ry:n näyttely Pajarin poikien perinnetalossa oli myös mielenkiintoinen. Oppaanamme oli täälläkin Toni Tähtinen. Pajarin poikien sotatiestä kertovissa kuva- ja tekstitauluissa on vilppulalaisten sotilaiden haastatteluihin ja sotapäiväkirjoihin perustuvia hyvin sanoitettuja tarinoita talvi- ja jatkosodasta. Suuri osa valokuvista on saatu kotialbumien kätköistä. Erinomaista perinteen tallentamista ja esillepanoa jälkipolville!
”Pajarin pojat” sai nimensä legendaarisen komentajansa, kenraalimajuri Aaro Pajarin mukaan. Tämän kaksinkertaisen Mannerheim-ristin ritarin ja hänen miestensä välille muodostui voimakas side: Miehet alkoivat kutsua itseään ”Pajarin pojiksi”. Nimi oli kunnianosoitus, jonka Pajarin alaisuudessa taistelleet miehet antoivat arvostamalleen johtajalle.



Teksti: Matti Hyvärinen
Ryhmäkuva: Juha Hyvärinen. Muut kuvat: Matti Hyvärinen
