Reservipiirien verkkosivut uudistuivat 4.6.2011

Keski-Suomen reservipiirien hallitukset katsoivat menneenä vuonna, että aika on ajanut vanhojen nettisivujen ohi. Syksyllä 2010 aloitettu verkkosivujen uusimishankkeen käynnistys tapahtui lippujuhlapäivänä 2011.

Piirien työjärjestyksen mukaisesti ”homma” lankesi piirien yhteisen tiedotustoimikunnan johdettavaksi ja osin myös tehtäväksi. Syksyllä jäsenistön keskuudessa tehdyn kyselyn perusteella uusia verkkosivuja alettiin suunnittelemaan Ville Pekkalan johdolla piirien viiden hengen työryhmässä. Sivujen koodauksen toteutti Ville Pekkala kokonaisuudessaan. Kahden välitarkastelun jälkeen sivustojen ulkoasu muotoutui julkaistavaan asuunsa. Vaatimuksena olleet asiat: tapahtumakalenteri, selkeys, käyttäjäystävällisyys, ja helppo muokattavuus olivat todellisuutta toteutuksessa.

Vanhojen verkkosivujen jatkuva ongelmana oli piirin alueella tapahtuvien asioiden puuttuminen ajankohtaista sivuilta. Tämän puutteen työryhmä pyrkii ratkaisemaan kouluttamalla piirien jokaisen yhdistyksen ”nettivastaava” päivitysasiantuntijaksi. Tiedon tuottamisesta sivuille vastaavat 4.6. alkaen piirien jäsenet ja yhdistykset itsenäisesti.

Verkkosivujen julkaisun jälkeen jäsenistön on toivottavasti helppo löytää ne Keski-Suomen piirien alueen tapahtumat, kilpailut ja kokoukset jotka kiinnostavat ja ovat tärkeitä. Yhdistykset hoitavat tiedottamisen  helpolla tavalla uusien sivujen kautta kaikille reservipiirien jäsenille.

Piiriseminaarin kiinnostunutta väkeä

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen koulutustilaisuus järjestettiin 21.5.2011 reservipiirien toimistolla, paikalla oli 15 asiasta kiinnostunutta jäsentä eri yhdistyksistä. Seuraavat koulutukset pidetään  syksyn pimeinä iltoina piiritoimistolle kutsuttaville yhdistyksien jäsenille.

Verkkosivujen uusimishankkeen onnistuminen selviää ensimmäisen käyttövuoden aikana. Kuinka sivut palvelevat jäsenistöä? Kanna sinäkin tiedottamisen vastuusi tiedottamalla piirien nettisivuilla!

Toiminnanjohtajat KariL ja TapioP