Viitasaaren reserviläisiä marssimassa

201705RaatteenmarssiViitasaaren Reserviläisistä kävi osallistumassa Raatteen marssille 27. toukokuuta. Matka oli vaikuttava kokemus!

Lauantaina 27.5. marssittiin 20. Raatteen juhlamarssi aurinkoisessa mutta hieman koleassa kevätsäässä. Kevät oli myöhässä ja niinpä tienreunoilla näkyi vielä lunta. Tapahtuma oli samalla yksi Suomi 100 -vuotta tapahtumista. Juhlavuoden kunniaksi marssi aloitettiin erityisluvalla aivan raja-aidalta eli rajapisteeltä numero 718.
Ilmoittautumisen ja kuljetuksen jälkeen Vartiotuvalle marssin vastuuhenkilö evl evp Teuvo Saharinen antoi marssi ja turvallisuusohjeet. Samalla esitti kiitoksen osallistujille joita oli ilmoittautunut 580 henkilöä, puolet enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kenttähartauden piti Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Piispa toi puheessaan esille edesmenneen Mauno Koiviston kirjeiden vakavahenkisiä tekstejä joita Koivisto rintamalta kirjoitti kotiin. Piispan sanoma marssijoille oli, että älkää murehtiko huomista,
asioilla on tapana järjestyä. Hartaushetki päätettiin virteen 557, Isänmaa.

Kainuun rajavartioston komentaja eversti Matti Sarasmaa kertoi ohjeet rajavyöhykkeellä liikkumisesta ja käyttäytymisestä rajalla. Kertoi myös että pieni pätkä alkuperäistä Raatteen tietä on säilynyt valtakunnan rajalla, ei ollut kummoinen nykyiseen verrattuna.

Vartiotuvan luota portti auki ja kohti rajaa. Rajalla täyskäännös ja vapaalla suoritustyylillä ja tahdilla kohti Raatteen porttia. Kävelijöiden, juoksijoiden ja pyöräilijöiden lisäksi nähtiin yhden ihmisen hiihtävän, ainakin osan matkaa. Kaksi tuntia neljäkymmentä minuuttia (18 km) hernekeittolounas mukaan lukien ja oltiin valmiita muistomitalien jakoon. Mitalit oli muodoltaan talvisodan tuntolevyjen mukaiset ja jakajina veteraanit Pekka Eskonpekka ja Arvi Noponen. Saharisen lausunto: pääasia on, että säilytetään historia eikä unohdeta mitä on tapahtunut vaikka ei ne tapahtumat olekaan olleet kaikista  mukavimpia, silti ne täytyy muistaa.

Juttu ja kuvat: Kauko Ihäheimonen


PS. Tapahtuman verkkosivuilla www.raatteenmarssi.fi on julkaistu mm. tapahtuman taustaa ja historiaa sekä juhlamarssin kuvia.